Kääpiötähtien planeetat ovat riittävän kosteita elämälle

Aiempien tutkimusten mukaan punaisia kääpiötähtiä kiertävät planeetat ovat yleensä aina joko liian kylmiä tai täysin kuivia voidakseen olla elämälle sopivia.

Tuoreen kolmiulotteisen ilmastomallinnuksen perusteella vanha näkemys on väärä - planeetat saattavat sittenkin pysyä kosteina. Yhdysvaltalaisen ryhmän tulos esiteltiin Astrophysical Journal Letters -lehdessä.

Pienet, kylmät tähdet ovat maailmankaikkeuden yleisimpiä tähtiä. Niistä vähintään joka toisella tiedetään olevan ympärillään myös kivisiä planeettoja.

Punaisten kääpiötähtien valtavan suuren lukumäärän takia tutkijat ovat jo pitkään yrittäneet selvittää, voivatko näiden tähtien planeetat olla elinkelpoisia.

Koska kääpiötähdet ovat erittäin himmeitä, elinkelpoisen planeetan täytyy olla paljon lähempänä emotähteään kuin mitä Maa on Aurinkoa. Tämän takia planeetan kiertoaika lukittuu siten, että se kääntää aina saman puolen kohti emotähteä.

Nyt julkaistun ilmastomallinnuksen mukaan kiertoajan lukittuminen ei kuitenkaan johda planeetan täydelliseen kuivumiseen, kuten aiemmin on uskottu (aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 3 tai 4/2015).