Ensimmäistä kertaa Maata pienemmän eksoplaneetan koko ja massa onnistuttiin mittaamaan

Tutkijat ovat onnistuneet ensimmäistä kertaa määrittelemään maapalloa pienemmän eksoplaneetan koon ja tiheyden. Tulosten mukaan Kepler-138b-planeetta muistuttaa näiden ominaisuuksiensa puolesta Marsia.

"Eksoplaneettoja on kaiken kokoisia ja massaisia. Jotkut ovat kivisiä palloja kuten Venus, Maa ja Mars, mutta osa on paisuneita kaasupalloja. Siksi on ollut kiinnostavaa nähdä, että ainakin tässä tapauksessa Marsin kokoinen planeetta voi todellakin olla Marsin kaltainen", kertoo Jason Rowe SETI-instituutista.

Kepler-138b kiertää punaista kääpiötähteä ja sijaitsee noin 200 valovuoden päässä maapallolta. Se ja kaksi muuta samassa aurinkokunnassa olevaa planeettaa kulkevat maapallolta katsottuna emotähtensä ylitse jokaisella ratakierroksella.

"Joka kerta kun planeetta kulkee tähtensä edestä, se peittää pienen osan tähden valosta ja näin mahdollistaa planeetan koon mittaamisen", selittää Daniel Jontof-Hutter Penn Staten yliopistosta. "Jokainen planeetta säännöllisesti hidastaa ja kiihdyttää vauhtiaan naapuriplaneettojen painovoiman takia. Tämän ylikulkuajoissa tapahtuneen pienen muutoksen ansiosta pystyimme mittaamaan planeetan massan"

Tutkimus julkaistiin eilen Nature-tiedelehdessä.

Aiheesta lisää Penn Staten yliopisto (englanniksi)