Ennätysharva planeetta löytyi – keskitiheys vain neljäsosa vedestä

"Vaahtokarkkiplaneetta" sopii hyvin nimeksi uudelle eksolöydölle. Kaasujättiläinen TOI-3757b on toistaiseksi höttöisin tunnettu eksoplaneetta.

TOI 3757b sijaitsee Ajomiehen tähdistössä noin 580 valovuoden etäisyydellä meistä. Se kiertää hyvin lähellä punaista kääpiötähteä.

"Tällaisten jättiläisplaneettoja sisältävien planeettakuntien löytäminen auttaa meitä ymmärtämään planeettojen syntyä. Aikoinaan kaasujättiläisiä pidettiin erittäin harvinaisina punaisten kääpiöiden ympärillä", selittää Shubham Kanodia Carnegie-instituutista.

Planeetta on noin 150 000 kilometriä halkaisijaltaan eli hieman Jupiteria suurempi, mutta massaltaan vain neljäsosa Jupiterista. Kaiken kaikkiaan sen tiheys on vain 0,27-kertainen veteen verrattuna.

Tutkijat arvioivat, että emotähdestä havaittu raskaiden alkuaineiden puute on voinut vaikuttaa planeetan erikoiseen kehityskulkuun. Planeetta on myös hieman elliptisellä radalla, mikä on voinut johtaa kaasukehän tavallistakin voimakkaampaan paisumiseen.

"Potentiaaliset tulevaisuuden havainnot planeetan kaasukehästä Nasan uudella James Webb -avaruusteleskoopilla voisivat valaista planeetan pöyheää olemusta", sanoo tutkimukseen osallistunut Jessica Libby-Roberts Pennsylvanian valtionyliopistosta.

Löytö tehtiin alkujaan Nasan TESS-satelliitilla ja massan mittaamisen mahdollistaneet jatkohavainnot tehtiin usealla maanpäällisellä teleskoopilla.

Aiheesta lisää NOIRLab (englanniksi)