Corot löysi pienimmän tunnetun eksoplaneetan

Corot-avaruusobservatorio on löytänyt pienimmän Aurinkoa muistuttavaa tähteä kiertävän eksoplaneetan, jonka koko on onnistuttu mittaamaan. Uuden planeetan halkaisija on alle kaksi maapallon halkaisijaa. Löytö on merkittävä askel kohti Maan kokoisten planeettojen havaitsemista.

Nimen COROT-Exo-7b saanut planeetta kiertää emotähtensä vain 20 tunnissa ja sen pinnan lämpötilan uskotaan olevan 1000-1500 celsiusastetta. Tutkijat eivät ole varmoja planeetan koostumuksesta, mutta pinta saattaa olla sulan laavan peittämä.

"Näin pienen planeetan löytäminen ei ollut täydellinen yllätys", kommentoi Daniel Rouan Pariisin Lesian observatoriosta. "COROT-Exo-7b kuuluu sellaisten kohteiden luokkaan, jonka olemassaolo on ennustettu jo jonkin aikaa. Corot suunniteltiin juuri tällaisten kohteiden löytämisen toivossa."

Corot mittaa samaan aikaan jopa 12 000 tähden kirkkauksia ja pystyy havaitsemaan niissä tapahtuvia, mahdollisesti eksoplaneettojen aiheuttamia muutoksia. Luotain laukaistiin avaruuteen joulukuussa 2006. Pieniä planeettoja on hyvin vaikea havaita, sillä ne aiheuttavat hyvin heikon muutoksen tähden kirkkauteen.

(Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 2/2009)

Lue lisää ESAn sivuilta (englanniksi)