Nasan tilastollinen arvio - elinkelpoinen planeetta sijaitsee vain 20 valovuoden päässä

Tutkimusryhmä on arvioinut auringonkaltaisia tähtiä kiertävien kivisten ja mahdollisesti elinkelpoisten planeettojen lukumäärän. Analyysi perustuu Kepler- ja Gaia-teleskooppien havaintoihin.

Linnunradassa on noin 300 miljoonaa potentiaalista elämän keidasta. Muutamat näistä sijaitsevat kohtuullisen lähellä meitä.

Nasan tutkimuksen mukaan noin joka toisella Auringon lämpöisellä tähdellä on kivinen planeetta, jonka pinnalla vesi voisi olla nestemäisessä muodossa. Näin päädyttiin 300 miljoonaan potentiaalisesti elinkelpoiseen planeettaan galaksissamme.

Tästä seuraa, että tilastollisesti tarkastellen neljä sijaitsisi vain 30 valovuoden päässä meistä. Edelleen peräti 95 prosentin todennäköisyydellä yksi olisi keskimäärin vain 20 valovuoden etäisyydellä maapallolta.

"Kepler-teleskooppi oli jo kertonut meille miljardeista planeetoista, mutta nyt tiedämme, että monet niistä voivat olla kivisiä ja elinkelpoisia", toteaa Steve Bryson Nasasta.

"Vaikka tämä tulos ei ole lopullinen arvo, ja vaikka vesi planeetan pinnalla on vain yksi monista elämää ylläpitävistä asioista, on äärimmäisen jännittävää, että olemme näin suurella varmuudella ja tarkkuudella pystyneet laskemaan näiden planeettojen olevan yleisiä."

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)