ALMA-teleskooppi havaitsi vesihöyryä muodostumassa olevan planeetan läheltä

Veden uskotaan olevan ainakin tuntemamme kaltaisen elämän ehto. Uudet havainnot ALMA-teleskoopilla paljastavat veden esiintymisen planeettoja muodostavassa protoplanetaarisessa kiekossa HL Tauri -tähden ympärillä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun veden esiintymistä on saatu kartoitettua vakaassa ja viileässä ainekiekossa. Sellaisessa on parhaat olosuhteet planeettojen muodostumiseen.

"En koskaan kuvitellut, että voisimme tallentaa kuvaan valtamerikaupalla vesihöyryä samalta alueelta, jossa on todennäköisesti muodostumassa planeetta", sanoo Stefano Facchini Milanon yliopistosta.

HL Tauri on Aurinkoa muistuttava nuori tähti, joka sijaitsee noin 450 valovuoden etäisyydellä meistä. Tähteä ympäröivästä ainekiekosta löytyy aukko, jonka uskotaan kertovan muodostumassa olevasta planeetasta. Kappale on kahminut ainetta itseensä ja raivannut sitä pois ratansa läheltä.

"Tuloksemme paljastavat, miten veden läsnäolo voi vaikuttaa planeettakunnan kehitykseen aivan kuten se teki myös noin 4,5 miljardia vuotta sitten omassa aurinkokunnassamme", Facchini selittää.

ALMA on Euroopan eteläisen observatorion ESOn teleskooppi, joka sijaitsee noin viiden kilometrin krokeudessa Chilen Atacaman autiomaassa. Teleskooppi tekee millimetrialueen ja alimillimetrialueen havaintoja. Se koostuu 66 siirreltävästä lautasantennista.

Aiheesta lisää ESO