500-kilometrinen jääkimpale törmäsi kääpiötähteen

Hubble-avaruusteleskooppi ja Keck-observatorio ovat havainneet kaukaisen komeettamaisen kappaleen törmäystä valkoisen kääpiötähteen. Havainnoista tehtyjen laskelmien perusteella kyseessä oli todella suuri jääkappale.

Eksokomeetta oli arviolta satatuhatta kertaa omassa aurinkokunnassamme kulkevaa Halleyn komeettaa massiivisempi. Halkaisijaltaan se oli karkeasti 500 kilometriä. Spektrianalyysin mukaan kappale sisälsi veden lisäksi runsaasti hiiltä, happea, rikkiä ja typpeä.

"Typpi on hyvin tärkeä alkuaine meidän tuntemallemme elämälle", kuvailee Siyi Xu ESOsta. "Tämä taivaankappale sisälsi todella paljon typpeä, enemmän kuin mikään havainnoimamme oman aurinkokuntamme kappale."

Tapahtuman näyttämö, tähti WD 1425+540, sijaitsee noin 170 valovuoden päässä meistä Karhunvartijan tähdistössä.

Tutkijat esittivät arvionsa prosesseista, joiden seurauksena massiivinen jääkappale suistui alkuperäiseltä, kaukana kiertäneeltä radaltaan ja törmäsi emotähteensä. Syynä olisi saattanut olla vielä tunnistamattomien eksoplaneettojen painovoimavaikutus tai vaihtoehtoisesti tähtikumppanin vaikutus.

Mikäli kyseessä olisivat olleet eksoplaneetat, toisi se arvokasta todistusaineistoa siitä, että planeetat pystyvät selviytymään emotähtensä pääsarjavaiheen jälkeisestä muutoksesta valkoiseksi kääpiöksi.

Aiheesta lisää Spacetelescope.org (englanniksi)