Taiteilijan näkemys Voyager 1- luotaimesta tähtienvälisessä avaruudessa. Kuva Nasa / JPL-Caltech

Voyager 1 -luotaimen 37 vuotta käyttämättä olleet moottorit herätettiin henkiin

Onnistunut testi tarkoittaa pidempää käyttöikää tälle maapallosta kauimmaksi matkanneelle alukselle. Naftaliinissa olleet moottorit tulevat korvaamaan luotaimen suuntaukseen normaalisti käytettävät moottorit.

Voyager 1 -luotain lähti matkaan neljä vuosikymmentä sitten ja on nyt meistä 20 miljardin kilometrin päässä. Alus lähettää yhä viestejä, mutta sen antennin suuntaukseen käytettävät moottorit ovat alkaneet mennä huonoon kuntoon.

Jotta antenni saadaan pysymään pidempään Maata kohti osoitettuna, Nasan insinöörit päättivät kokeilla aluksen 37 vuotta levossa olleen moottoreiden ryhmää. Niillä oli korjattu aluksen rataa viimeisen kerran Saturnuksen ohilennolla.

"Voyagerin lentotiimi kaivoi esiin vuosikymmeniä vanhan datan ja tutki ohjelmaa, joka oli koodattu vanhentuneella kielellä. Näin varmistettiin, että voisimme turvallisesti testata moottoreita", sanoo Chris Jones Nasan Jet Propulsion Laboratorysta.

Luotaintiimi kokeili käynnistystä 28. marraskuuta. Tämän jälkeen edessä oli lähes kahdenkymmenen tunnin odotus, kun testin tuloksista kertova signaali kulki avaruuden läpi takaisin Maahan.

Kaikki toimi täydellisesti. "Mieliala oli helpottunut, iloinen ja epäuskoinen, kun todistimme näiden kunnolla levänneiden moottoreiden poimivan viestikapulan kuin aikaa ei olisi kulunut laisinkaan", sanoo Todd Barber JPL:stä.

Suunnitelman mukaan Voyager 1:n suuntaustehtävä annetaan henkiin herätetyille moottoreille tammikuusta lähtien. Tämä tuo sille muutamia käyttövuosia lisää, ensi vuosikymmenen puolivälin tietämille saakka.

Aiheesta lisää JPL (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto