Venäjän Luna 25 -aluksen tuhoutumisjälki Kuussa tunnistettiin

Lunar Reconnaissance Orbiter -alus ohjelmoitiin kuvaamaan epäonnistuneen lennon arvioitua iskeytymispaikkaa. Se paljasti alueelta uuden kraatterin vuoden takaiseen kuvaan verrattuna.

Venäjän Luna 25:n tarkoitukseksi oli ilmoitettu pääasiassa laskeutumisteknologian testaus. Mukana saattoi olla myös tieteellisiä instrumentteja esimerkiksi maaperänäytteiden ottoon.

Elokuun 10. päivänä laukaistu lento suuntautui Kuun eteläiselle pallonpuoliskolle Boguslawsky-kraatterin läheisyyteen 70. leveyspiirin tuntumaan. Alus kuitenkin koki ongelman laskeutumisen aikana 19. elokuuta, mikä johti sen hallitsemattomaan törmäämiseen kiertolaisemme pintaan.

Venäjän avaruusjärjestö Roscosmos julkaisi arvion iskeytymiskohdasta 21. elokuuta. Päivä tämän jälkeen Nasa lähetti komentoja Kuuta kiertävälle Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimelle. Tehtävänä oli alueen kuvaaminen 24.-25. elokuuta.

Edellinen tarkka kuva seudusta oli otettu kesäkuussa 2022. Nyt saadussa materiaalissa näkyy uusi kraatteri. Nasan LRO-tiimin mukaan se on todennäköisemmin Luna 25:n törmäyksen kuin luonnollisen kappaleen aiheuttama.

Kraatteri on noin 10 metrin läpimittainen. Törmäyskohta sijaisee Kuun 58. eteläisellä leveyspiirillä, peräti 400 kilometrin päässä suunnitellusta laskeutumispaikasta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)