Suomi liittyi mukaan Artemis-sopimukseen
Avaruustoiminnan yhteisiin suuntaviivoihin sitoutuneen 53 valtion joukon uusin jäsen on Suomi. Artemis-sopimus allekirjoitettiin tänään Otaniemessä Winter Satellite Workshop -tapahtumassa.
“Pyrimme siihen, että tämä yhteistyö avaa suomalaiselle avaruussektorille mahdollisuuksia avaruustutkimuksen uudella aikakaudella ja Artemis-ohjelmassa”, sanoo sopimuksen allekirjoittanut elinkeinoministeri Wille Rydman.
Artemis-sopimuksen allekirjoittajat esimerkiksi jakavat tietoa avaruustoiminnastaan, sitoutuvat Avaruuden yleissopimuksen suuntaviivoihin, rauhoittavat Apollo-laskeutumispaikkojen kaltaisia historiallisia alueita ja minimoivat avaruusromun määrää.
Suomi täydentää nopeasti kasvavaa maiden listaa. Ruotsi liittyi sopimukseen viime vuoden huhtikuussa, Viro lokakuussa ja Tanska marraskuussa. Norja ei ole vielä sopimukseen liittynyt. Näillä näkymin esimerkiksi Venäjä ja Kiina tuskin koskaan liittyvät, koska ne kokevat tekstin olevan liian pitkälti Yhdysvaltojen sanelema.
Käytännössä ainoa lähes kaikkia avaruustoimijoita sitova yhteinen sopimus on vuonna 1967 YK:n alaisuudessa laadittu Avaruuden yleissopimus. Sen avoimeksi jättämiä asioita yritettiin paikata vuonna 1979 laaditulla yhteistä etua korostavalla Kuusopimuksella, mutta se ei saanut kannatusta kovinkaan monelta valtiolta ja on käytännössä jäänyt turhaksi.
Viimeisen vuosikymmenen aikana monet valtiot, kuten Yhdysvallat ja Luxemburg ovat luoneet omia valtiollisia avaruuslainsäädäntöjään esimerkiksi turvaamaan etujaan avaruuden kaivostoiminnassa. Käytännössä monissa asioissa avaruudessa vallitsee kuitenkin lainsäädännön osalta villi länsi.
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi