Pienkappaleen törmäys Marsiin havaittiin sekä järistyksenä että uuden kraatterin syntynä

Marsin ohuen kaasukehän vuoksi melko pienetkin avaruuskivet pääsevät törmäämään sen pinnalle. Tutkijaryhmä yhdisti InSight-laskeutujan tekemät järistyshavainnot luotainkuvaan tuoreesta kraatterista Marsissa.

Vuosia sitten mitattua dataa analysoimalla tutkijat onnistuivat tunnistamaan 21,5 metrin kokoisen kraatterin syntyneen samaan aikaan kun InSight-laskeutuja mittasi törmäyksen aiheuttaman järistyksen. Tutkijaryhmä hyödynsi tekoälyä MRO-kiertolaisluotaimen ottamien kuvien seulonnassa.

Etäisyyttä seismologisia mittauksia tehneen InSightin ja tuoreen kraatterin välillä oli 1 640 kilometriä. Tarkka tieto törmäyksen sijainnista mahdollisti järistyksen tarkan analyysin.

“Ajattelimme, että seismisistä tapahtumista havaittu energia pystyisi kulkemaan Marsissa ainoastaan planeetan kuorikerroksessa”, selostaa Constantinos Charalambous Imperial College Londonista.

“Löytömme osoittaa kuitenkin syvemmän ja nopeamman reitin, jota voidaan kutsua seimiseksi moottoritieksi, kulkevan suoraan vaippakerroksen läpi. Se mahdollistaa järistysten havaitsemisen kauempana planeetalla”, hän jatkaa.

InSight-luotain toimi Marsin pinnalla vuosina 2018–2022 ja ehti mitata yli 1 300 järistystä Marsissa. Luotain toimi reilusti suunniteltua kauemmin ja oli seismisiltä mittausominaisuuksiltaan hyvin onnistunut. Pinnanalaista lämpöä mittaava myyräksi kutsuttu mittalaite ei kuitenkaan onnistunut kaivautumaan suunnitellusti Marsin pinnan alle.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)