Perseverancen tiimi on tyytyväinen mönkijän navigointijärjestelmään

Laskeuduttuaan helmikuussa 2021 Perseverance on tehnyt jo lukuisia ennätyksellisiä ajoja Marsissa. Nasa esittelee ylpeänä mönkijän AutoNav-navigointijärjestelmän toimivuutta.

Yksi itsenäistä päätöksentekoa hyödyntävän ohjelmiston saavutuksista oli viime kesäkuun 26. päivän ja heinäkuun 31. päivän ajourakka. Puolen kilometrin osuus läpäisi poikkeuksellisen paljon kiviä sisältävän alueen.

Nasa myös julkaisi uuden kuvapanoraaman Snowdrift Peak -nimen saaneelta kivikentältä.

"Jos ajotaipaleesta vähennetään tieteelle käytetty aika, itsenäiselle ajolle jäi vain kuusi solia (Marsin vuorokautta). Se on todennäköisesti 12 solia vähemmän kuin mitä vastaava olisi kestänyt Curiosityltä", kertoo Tyler Del Sesto mönkijätiimistä.

"Tietenkin jokainen tiimissä tietää, että tällaiseen suoritukseen pääsee ainoastaan seisomalla jättiläisten harteilla" , Del Sesto sanoo ja listaa Nasan aiempien Mars-kulkijoiden nimiä. "Sojourner, Spirit, Opportunity ja Curiosity toimivat kaikki tienraivaajina." 

Vuonna 2012 Marsiin laskeutunut Curiosity perustuu samaan mönkijärunkoon kuin Perseverance, mutta jatkokehitystä on tehty niiden välillä. Vaikka Curiositykin on saanut ohjelmistopäivityksiä, ei se pysty vetämään vertoja Perseverancen suorituskyvylle.

Perseverancen ajoennätyksiin Marsissa lukeutuu pisin yksittäisen päivän ajo, 347,7 metriä. Kulkijan pisin yhtäjaksoinen ajomatka ilman ihmisen suunnistusapua on noin 700 metriä.

Mönkijän tähän mennessä ajamaa 20,6 kilometrin reittiä voi tarkastella Nasan kartalta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)