Perseverance-mönkijä vakuutti numeroillaan Marsissa

18. helmikuuta tuli kuluneeksi kaksi Maan vuotta Perseverance-kulkijan laskeutumisesta Marsiin. Virstanpylvään kunniaksi Nasa julkaisi suuren määrän numerotietoa mönkijän saavutuksista.

"Perseverance on tarkastellut ja kerännyt dataa sadoista mielenkiintoisista geologisista kohteista, kerännyt 15 porausnäytettä ja luonut historian ensimmäisen näytekokoelman toiselta planeetalta", Ken Farley mönkijätiimistä sanoo.

Mönkijän suunnittelussa tavoitteena oli yhden Marsin vuoden eli 687 Maan vuorokauden toiminta. Kuitenkin jo edeltäjän eli Curiosity-mönkijän pohjalta tiedettiin, että odotettavissa on vähintään vuosikymmenen toiminta-aika.

Yksi syy luotettavuuteen on ydinpariston käyttö teholähteenä epäluotettavampien ja pölyttyvien aurinkokennojen sijaan.

"Työskentelemme paljon numeroiden kanssa. Keräämme niitä, arvioimme niitä, vertaamme niitä sekä useammin kuin myönnämmekään, tylsistytämme lähimmäisiämme kertomalla niistä ruokapöydässä", kertoo Steve Lee JPL:stä.

Ajomatkaa Perseverancelle oli toiminnan kaksivuotispäivään mennessä kertynyt 15 kilometriä. Tahti on ollut nopeampi kuin perusrakenteeltaan samanlaisella Curiosityllä, joka laskeutui 2012 ja on ehtinyt taivaltaa 30 kilometriä.

Yksi syy menestykseen vertailussa on Curiosityn pyörien vaurioituminen, kun taas Perseverancen pyöriä ehdittiin parannella kestävämmiksi.

Perseverancen kamerat ovat ottaneet yhteensä yli 166 000 kuvaa. Eniten kuvia on otettu mönkijän mastosta löytyvällä Mastcam-Z-kameraparilla, 86 660 kappaletta. SuperCam-laserilla oli ammuttu 231 000 kertaa, tutkapulsseja lähetetty 677 000 kertaa ja ääniä nauhoitettu 662 kertaa.

Ingenuity-kopteri kuljetettiin mönkijän pohjaan kiinnitettynä ja se on ehtinyt suorittaa 44 lentoa Marsissa. Lentoja on tämän vuoden puolella tehty jopa viikottain. Lentomatkaa on kertynyt 9 kilometriä ja lentoaika on yhteensä 75 minuuttia.

Mönkijän ja kopterin reittejä voi tutkia kartalta Nasan sivuilla.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)