Nasa piti kenraaliharjoituksen ennen asteroidinäytteen saapumista

4,5 miljardia vuotta vanha näyte aurinkokunnan alkuajoilta on tieteellisesti mittaamattoman arvokas. Nasa on harjoitellut testikapselin käsittelyä ennen 24. syyskuuta saapuvaa oikeaa näytekapselia.

"Olen äärimmäisen ylpeä tiimimme ponnisteluista yhteisen pyrkimyksen hyväksi", sanoo Osiris-Rex-luotaimen päätutkija Dante Lauretta.

"Noudatamme nyt aivan samaa huolellisuutta näytteen vastaanottotaitojen harjoittelussa kuin aiemmin valmistautuessamme luotaimen näytteenotto-operaatioon Bennu-asteroidilla", hän jatkaa.

Näytekapseli saapuu maapallolle lämpökilven, jarruvarjon ja laskuvarjon avulla. Kapselin arvioidaan sisältävän noin 250 grammaa asteroidiainesta. Kun kapseli on avattu, näytteet jaetaan analysoitaviksi useaan eri tutkimuskeskukseen.

Osiris-Rex-luotain laukaistiin matkaan syyskuussa 2016. Alus saapui Bennu-asteroidin kiertoradalle joulukuussa 2018. Luotain poimi näytteen asteroidin pinnalta lokakuussa 2020 ja lähti paluulennolleen toukokuussa 2021.

Näytekapselin on määrä laskeutua sotilasalueelle Utahiin lähelle Salt Lake Cityä 24. syyskuuta. Itse luotain välttää ratakorjauksellaan törmäyksen ilmakehään. Luotaimen suunnitellaan jatkavan toimintaansa uudella asteroidikohteella vuonna 2029.

Nasa esittelee Osiris-Rexin menneitä ja tulevia vaiheita myös uudella videolla.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)