Nasa kehittää seuraavaa Mars-helikopteria Ingenuityn kokemusten pohjalta

Lentäminen Marsin ohuessa kaasukehässä ja pienemmässä painovoimassa vaatii suunnittelua. Nasan JPL:ssä testataan nyt entistä isompaa roottoria tulevaisuuden Mars-kopterille.

Kehityksessä hyödynnetään Perseverance-mönkijän kanssa toimivalta Ingenuity-kopterilta saatuja kokemuksia.

"Viimeisten yhdeksän kuukauden aikana olemme kaksinkertaistaneet maksiminopeutemme ja maksimikorkeutemme, nostaneet kiihtyvyyttä ja jopa oppineet laskeutumaan entistä hitaammin", ylpeilee Ingenuityn pääinsinööri Travis Brown.

Ingenuityn ennätyksissä ei ole kyseessä ainoastaan etevämmäksi oppiminen, vaan myös tietoinen suurempien riskien ottaminen lennoilla. Ingenuity on jo saavuttanut tavoitteensa moninkertaisesti. Nyt halutaan hakea pikkukopterin toiminnan äärirajoja.

"Rajojen venyttäminen tuottaa arvokasta dataa, jota voidaan käyttää tulevaisuuden Mars-helikopterien kehitystyössä", Brown jatkaa.

JPL:ssä on testattu hieman Ingenuityä suurempia roottoreita, joiden mallia on optimoitu Ingenuityltä saadun datan perusteella. Suunnittelussa on tärkeää pitää roottorin kärjen nopeus Marsin kaasukehän äänennopeuden alapuolella. Muutoin tehokkuus ja vakaus kärsisivät huomattavasti.

Vaikka Ingenuity suunniteltiin pääosin vain demonstraatiolaitteeksi Marsissa lentämiselle, se on osoittautunut yllättävän sitkeäksi ja pitkäikäiseksi. Lokikirjansa mukaan kopteri on ehtinyt 66 lennollaan olla yhteensä 119 minuuttia lennossa ja siirtynyt niiden aikana 14,9 kilometrin matkan.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)