Nasa julkaisi Curiosityn uuden panoraaman

Sharp-vuoren rinnettä hitaasti kiipeävä Curiosity-mönkijä näkee kiehtovia maisemia matkallaan. Gediz Vallis -harjanteen alapuolelta otettu uusi panoraama avaa uuden ikkunan Marsiin.

Curiosity saapui alueelle 14. elokuuta kiivettyään reittinsä tähän mennessä jyrkimmän nousun. Panoraamassa mönkijän vierellä kohoaa 21 metriä korkea irtoaineksesta kasaantunut harjanne.

"Kolmen vuoden jälkeen olemme vihdoin saapuneet paikkaan, jossa Curiosity pääsi turvallisesti jyrkän harjanteen vierelle", kertoo Ashwin Vasavada mönkijätiimistä.

"On jännittävää päästä tutkimaan robottikäsivarrella kiviä, jotka kuljettuivat vuoren rinteiltä korkeammilta paikoilta, joita emme koskaan pääse Curiosityllä tutkimaan", hän jatkaa.

Osa alueen kivistä on henkilöauton kokoisia ja kasaantuneet viuhkamaiseksi muodostelmaksi alueelle. Tutkijat työskentelevät yhä Curiosityn kuvien parissa kartoittaakseen alueen syntytapaa.

Panoraaman alaosa ja yläosa ovat tyhjiä, sillä tiimi jätti kuvaamatta mönkijää itseään ja taivasta. Kuitenkin osa sen vahingoittuneista renkaista on näkyvillä. Vauriot syntyivät tasaisella kovalla alustalla terävien irtokivien kiilautuessa pyörien alle ja niistä on muodostunut pullonkaula Curiosityn etenemiselle. Uudemmalle Perseverance-mönkijälle suunniteltiin siksi vahvistetut ja raskaammat renkaat.

Curiosity on vuodesta 2014 alkaen noussut viisi kilometriä korkean Sharp-vuoren rinnettä. Silti se on vasta vuoren alarinteellä. Nasa julkaisi myös reitin perspektiivinäkymän, joka näyttää reittisuunnitelman seuraavan osuuden.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)