Nasa juhlii 20 vuotta sitten Marsiin laskeutuneita kaksoismönkijöitä

Golfauton kokoiset ja 185 kilon massaiset mönkijät mullistivat liikkumisen vieraan planeetan pinnalla. Kaksi vuosikymmentä sitten laskeutuneiden pitkäikäisten mönkijöiden tieteellinen perintö elää yhä.

Spirit laskeutui Marsin pinnalle 4. tammikuuta 2004 ja toimi vuoteen 2010 asti. Opportunity laskeutui 25. tammikuuta 2004 ja pysyi toiminnassa vuoteen 2018 asti. 

"Kaksoismönkijämme todistivat ensimmäisinä, että kostea, varhainen Mars oli muinoin olemassa", sanoo mönkijöiden tutkimusryhmässä toiminut Matt Golombek JPL:stä.

Opportunity pitää vieläkin hallussaan ennätystä pisimmästä toisella planeetalla ajetusta matkasta. Mönkijä eteni noin 45 kilometriä.

"Se oli perustavanlaatuinen muutos, jota kukaan ei odottanut. Matka ja aika, joihin yllettiin, olivat historiallinen harppaus", selittää mönkijöiden projektijohtajana toiminut John Callas JPL:stä.

Molempien mönkijöiden kohtaloksi koitui lopulta aurinkopaneelien antaman tehon lasku. Paneelit pölyyntyivät vähitellen ja teho laski, kunnes mönkijät eivät pystyneet enää ylläpitämään elektroniikkansa vaatimaa lämpötilaa. Spiritiä hidasti myös jumittunut etupyörä.

Nasan perimmäinen syy kahden mönkijän lähettämiseen yhden sijasta oli, että suuren mönkijän laskeutumista Marsin pinnalle pidettiin riskialttiina.

Suunnittelutiimi teki jo projektin alussa ratkaisun rakentaa kaksi identtistä mönkijää. Siten oli riittävän todennäköistä, että edes yksi niistä selviäisi toimintakykyisenä pinnalle. 

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)