Mars-luotain teki ennätyksen datalinkkinä

Mars Express -luotain saapui punaisen planeetan kiertoradalle lähes 19 vuotta sitten ja on välittänyt dataa peräti seitsemältä laskeutujalta. Euroopan avaruusjärjestö juhlii luotaimen tekemää ennätystä.

"Datan välittäminen on keskeinen osa Marsin tutkimusta. Olemme ylpeitä, että Mars Express on keskeisessä roolissa järjestöjen välisessä toiminnassa ja tukenut niin monta pintaluotainta", sanoo James Godfrey ESOCista.

Marsin pinnalla olevien luotainten suora tietoliikenne maapallolle olisi hyvin hidasta laskeutujien pienten ja heikkotehoisten lähetysantennien vuoksi. Siksi Marsin kiertoradalla olevat luotaimet toimivat lähes poikkeuksetta datan välittäjinä laskeutujien ja maapallon välillä.

Mars Express on vuosien varrella ehtinyt siirtää dataa Spirit- ja Opportunity-kaksoismönkijöille, Phoenix-laskeutujalle, Curiositylle, InSightille, Kiinan Zhurong-mönkijälle sekä viimeisimpänä Perseverancelle. Suurin osa tiedonsiirroista on ollut kokeellisia eikä rutiininomaista toimintaa.

Kokeetkin ovat tärkeitä, sillä kiertolaisluotaimet voivat vikaantua. Tällöin aiemmin testattu yhteys saadaan tarvittaessa nopeasti käyttöön.

Euroopan avaruusjärjestöllä ESAlla on Marsin kiertoradalla myös yhteistyönä Venäjän kanssa toteutetun ExoMars-ohjelman TGO-luotain, joka saapui perille vuonna 2016. Se suunniteltiin oman tieteensä lisäksi toimimaan ExoMars-mönkijän linkkinä.

ExoMars-mönkijän laukaisu kuitenkin ensin lykkääntyi ja sitten Venäjän Ukraina-hyökkäyksen vuoksi peruuntui toistaiseksi. Mikäli ESA löytää yhteistyökumppanin, voi mönkijä päästä Marsiin näillä näkymin aikaisintaan vuonna 2029.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)