Maan lähialueen asteroidiparia tutkiva Hera-luotain saapui testaukseen

Hera otettiin vastaan syyskuun 1. päivä hollantilaisessa ESTEC-testikeskuksessa. Luotain auttaa selvittämään, kuinka Maata kannattaa suojata kookkaan avaruuden kappaleen iskeytymiseltä.

Hera saapui Hollannin Noordwijkissä sijaitsevaan testikeskukseen Saksan Bremenistä kontissa, joka jätettiin yöksi ilmalukkoon. Siten pöly ehti laskeutua ja ulkoinen sekä sisäinen kosteus tasoittua ennen laitteen ottamista ulos kontista puhdashuoneessa.

"Tämä on tunteikas hetki tiimille, koska tämän pisteen saavuttaminen on vaatinut kolme vuotta kovaa työtä", sanoo Paolo Martiano ESAsta. "Kyseessä on erittäin lyhyt aikajänne syvän avaruuden lennon saamiseksi testausvalmiiksi."

Luotain on jatkoa kansainväliselle planeettapuolustuskokeelle, jossa viime vuonna Nasan Dart-alus törmäytettiin kaksoisasteroidin pienempään osapuoleen, Dimorphokseen. Tämä muutti sen rataa isomman Didymoksen ympärillä ja lähetti heittelettä tuhansien kilometrien päähän avaruuteen.

Heran rooli on tutkia tarkkaan Dartin Dimorphokseen tekemää kraatteria.

Se mittaa myös molempien asteroidien massat ja selvittää niiden koostumusta. Saadun datan on tarkoitus auttaa toistamaan törmäytys tulevaisuudessa, jos ilmenee tarvetta suojata maapalloa asteroidiosumalta.

Nyt Heran kunto testataan perinpohjin ESTECissä lokakuussa 2024 tapahtuvaa laukaisua varten.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)