Kiina laukaisee luotaimen Kuun läheisyyteen ensi yönä

Kiina valmistautuu laukaisemaan Queqiao-nimisen tietoliikenneluotaimen Kuun läheisyyteen ensi yönä. Luotain starttaa matkaan näillä näkymin kello 00.28 Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Laukaisu tehdään Long March 4C -kantoraketilla Xichangin laukaisukeskuksesta Kaakkois-Kiinasta.

Queqiaon tehtävänä on avustaa myöhemmin tänä vuonna laukaistavaa Chang'e 4 -laskeutujaa. Linkkiasemana toimiminen on tarpeen, sillä Chang'e 4 -laskeutuja ja sen mukana oleva mönkijä viedään Kuun kääntöpuolelle, josta signaalit eivät muutoin kulkisi maapallolle.

Päätehtävänsä lisäksi Queqiao tekee myös havaintoja maailmankaikkeuden matalataajuuksisista radiolähteistä. 

Luotain asettuu radalle, joka pitää sen Maa-Kuu-järjestelmän Lagrangen 2 -pisteen lähistöllä. Kyseessä on alue, jossa ajoaineiden kulutus voidaan pitää hyvin pienenä. Käytännössä luotain liikkuu hitaasti renkaan muotoista rataa noin 65 000 kilometriä Kuuta kauempana Maasta. Kaavio selittää rataa tarkemmin.

Queqiaon mukana laukaistaan myös kaksi mikroluotainta, Longjiang-1 ja 2. Ne aiotaan saada Kuuta kiertävälle radalle 300 - 3 000 kilometrin korkeuteen Kuun pinnasta. Toisella niistä on mukanaan Saudi-Arabiassa kehitetty mikrokokoinen kamera.

Kiinan seuraava kuulaskeutuja, Chang'e 4, on määrä laukaista tämän vuoden lopussa eikä tarkkaa aikaa ole vielä kerrottu. Laite on pitkälti samanlainen kuin joulukuussa 2013 laukaistu Chang'e 3.

Myös tällä kuulaskeutujalla on mukanaan pieni mönkijä, jolla on massaa 120 kiloa. Luotaimen erikoisuus tulee olemaan sen laskeutumispaikka Kuun kääntöpuolella, jonne ei tätä ennen ole laskeutunut yksikään luotain pehmeästi.

Aiheesta lisää Planetary Society (englanniksi)