Messenger-luotain lähestymässä Merkuriusta. Taiteilijan näkemys. Kuva Nasa

Historiallista - Merkurius saa perjantaina ensimmäisen luotaimen kiertoradalleen

Messenger-luotain tekee perjantaina avaruustutkimuksen historiaa. Sen on määrä asettua kello 2.45 Suomen aikaa kautta aikojen ensimmäisenä luotaimena Merkuriuksen kiertoradalle.

Merkuriusta ei ole koskaan ennen päästy näkemään sen kiertoradalta käsin. Aurinkokunnan sisimmän planeetan pinnalta löytyykin vielä toistaiseksi kokonaan kuvaamattomia alueita.

Vuoden kestävän toimintansa aikana Messenger kartoittaa Merkuriuksen 250 metrin tarkkuudella sekä analysoi sen pinnan koostumusta. Osa instrumenteista mittaa planeetan magneettikenttää ja osa tutkii sen hiukkasympäristöä.

Nasan Messenger laukaistiin matkaan elokuussa 2004. Luotain oli ohjattu tekemään kuusi planeettaohitusta, yksi Maan ja kaksi Venuksen ohi. Merkuriuksen vierestä luotain on lentänyt jo kahdesti vuonna 2008 ja kerran vuonna 2009.

Ohitukset ovat yksi kerrallaan jarruttaneet Messengerin ratanopeutta. Nyt ollaan viimein tilanteessa, jossa luotaimen mukana oleva polttoaine riittää Merkuriuksen kiertoradalle asettumiseen.

Ennen Messengerin lähiohituksia Merkuriusta on kuvattu ainoastaan Mariner 10:llä yli 30 vuotta sitten. Planeettaa aiotaan tutkia myöhemmin myös Euroopan avaruusjärjestön BepiColombo-luotaimella. Se aiotaan laukaista matkaan 2014 ja sen on määrä saapua Merkuriuksen kiertoradalle 2019.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto