Euroopan ensimmäinen marskulkija saa sisuksiinsa suomalaisohjelmistoa

Space Systems Finland -yhtiö on valittu tekemään varaohjelmisto eurooppalaisten ensimmäiseen marsmönkijään. 

Suomalaisohjelmisto ottaa ohjat käsiinsä vain siinä tilanteessa, että kulkijan varsinaista pääohjelmistoa ei saada käynnistymään. Recovery Software Image -ohjelmaa onkin luonnehdittu äärimmäiseksi varmistukseksi. Sen avulla tutkijat pystyvät analysoimaan mönkijän tilaa ja päivittämään ohjelmia, jos kaikki muu menee pieleen.

Euroopan avaruusjärjestön suunnitelmana on laukaista vuonna 2016 satelliitti Marsin kiertoradalle. Samalla naapuriplaneetallemme pudotetaan luotain, jonka tehtävänä on testata laskeutumiseen käytettävää tekniikkaa.

Varsinainen marskulkija on tarkoitus lähettää matkaan kesällä 2018. Laukaisussa käytetään venäläistä rakettia. Kuusipyöräisen ExoMars-luotaimen on tarkoitus laskeutua punaisen planeetan pinnalle vuoden 2019 alkupuolella.

Space Systems Finland on vuonna 1989 perustettu yksityinen ohjelmistoyritys. Kyseessä on yrityksen jo toinen planeettalentoihin liittyvä projekti, sillä Space Systems Finland on mukana myös BepiColombon kehittämisessä. BepiColombo on Euroopan avaruusjärjestön ensimmäinen Merkuriukseen matkaava luotain.

Aiheesta lisää Space Systems Finland (englanniksi)