Uusi huippukomeetta löytyi - näkyviin 2013 lopulla

[Päivitetty klo 15.07] Mahdollisesti hyvin näyttävän vierailun tekevä uusi komeetta on löytynyt.

Löydetyn komeetan lopullista kirkkautta on hyvin vaikea ennustaa etukäteen. Alustavien arvioiden mukaan siitä on tulossa yksi tämän vuosikymmenen hienoimmista.

Kohteella on kuitenkin potentiaalia nousta jopa yhdeksi vuosisadan upeimmista komeetoista, mikäli sen kirkkaus kehittyisi vielä suotuisammin. Toisaalta kappale voi myös hajota Auringon lähiohituksessa. Pyrstötähti on ristitty koodilla C/2012 S1 (ISON).

Alustavien havaintojen perusteella ISON-komeetta tulee näkymään paljain silmin useiden kuukausien ajan ensi vuoden lopulla. Löytö kuuluu "auringonhipojiin" eli erittäin läheltä Aurinkoa kulkeviin komeettoihin.

Komeetan löysivät 21. syyskuuta venäläiset Vitali Nevski ja Artyon Novichonok käyttämällä ISON-verkoston (International Scientific Optical Network) 0,4 metrin kokoista teleskooppia.

ISON-komeetan kirkkaus on tällä hetkellä vasta 18,8 magnitudia, eli sitä on hankala kuvata edes suurella teleskoopilla. On hyvin harvinaista, että komeetta havaitaan näin kaukaa.

Pyrstötähti näkyy ennen Auringon ohitusta aamutaivaalla marraskuussa 2013. Komeetta kirkastuu lähestyessään Aurinkoa, mutta samalla sitä on myös hankalampi havaita.

Lähimmillään komeetta käy vain 1,8 miljoonan kilometrin eli 0,012-kertaisen Maa-Aurinko-etäisyyden päässä Auringosta. Näin läheltä tapahtuva ohitus voi tuhota komeetan ytimen kokonaan, mikä pilaisi ohitusta seuraavan havaintoikkunan.

Mikäli pyrstötähti selviää ohituksesta, sen näyttäytymistä voi ihailla pohjoisella yötaivaalla joulukuusta 2013 tammikuuhun 2014.

Aiheesta lisää Spaceweather.com (englanniksi)

Komeetan ratakaavio JPL:n sivuilla