Tänä vuonna löydetyn minikuun luonne varmistui – ei ole avaruusromu
Helmikuussa Maata kiertämästä löytyi noin puolentoista metrin läpimittainen kohde. Uudet havainnot ovat vahvistaneet, että se on luonnollinen kappale.
Arizonassa sijaitsevalla Lowell Discovery Telescopella on tehty havaintoja helmikuun 15. päivänä löydetystä minikuusta 2020 CD3.
Minikuut ovat asteroideja, jotka maapallo vangitsee hetkeksi kiertoradalleen. Vuoden sisällä ne viskautuvat takaisin planeettojenväliseen avaruuteen.
Vaikka 2020 CD3 vaikutti löytymisestään lähtien luonnolliselta kappaleelta, lisähavaintoja kaivattiin avaruusromun mahdollisuuden poissulkemiseksi.
Lowell Discovery Telescopella onnistuttiin määrittämään tarkemmin kappaleen rata. Myös koostumuksesta saatiin tietoa. Nämä osoittivat selkeästi, että kyseessä on luonnollinen kappale.
Lisäksi tutkijat saivat selville minikuun pyörimisajan, joka on kolme minuuttia. "Se pyörii hitaammin kuin tämän kokoluokan kohteilta on odotettavissa", sanoo Nick Moskovitz Lowell-observatoriosta.
Planeetallamme on luultavasti koko ajan vähintään yksi minikuu, mutta pienikokoisina niitä on hankala löytää. 2020 CD3 on vasta toinen löydetty minikuu. Nämä asteroidit ovat kiinnostavia, koska niiden ollessa Maan kiertoradalla niitä on periaatteessa mahdollista mennä tutkimaan.
Aiheesta lisää Lowell Observatory (englanniksi)