Pluton suuri sydän hallitsee koko kääpiöplaneetan tuulia

New Horizons -luotaimen ohitus Plutosta vuonna 2015 avasi meille näkymän erikoiseen maailmaan. Nyt tutkijat ovat analysoineet Pluton erikoisimpana pidetyn alueen keskeistä merkitystä kääpiöplaneetan olosuhteille.

Suurin osa Pluton typestä on sidottu Tombaugh Region sydämenmuotoiselle alueelle. Alueen läntinen tasainen puolisko, Sputnik Planitia on noin tuhat kilometriä halkaisijaltaan ja sen täyttää kolme kilometriä syvä kiinteän typen jäätikkö.

Pluton päivän aikana auringonvalo lämmittää typpijäätikköä ja sublimoi pienen osan typpeä kaasuksi. Kaasukehä on paksuudeltaan vain sadastuhannesosa maapallon ilmakehästä, mutta silti siihen syntyy tuulia.

"Sputnik Planitia voi olla Plutolle yhtä tärkeä kuin valtameret maapallolle", vertaa Tanguy Bertrand Nasasta. "Mikäli poistaisit Sputnik Planitian, poistaisit myös Pluton sydämen eikä siellä enää olisi samanlaista kiertoa."

Tuulet puhaltavat simulaatiotutkimuksen mukaan yleisimmin lännen suuntaan. Niitä esiintyy sekä korkeammalla neljässä kilometrissä että hyvin lähellä kääpiöplaneetan pintaa.

Yöllä kylmemmässä kaasu härmistyy pinnalle ja tälläkin on vaikutuksensa tuuliin.

Simulaatioissa päästään asteelle, jossa voidaan puhua Pluton paikallisesta säästä. Tutkijat spekuloivat, että tummat tasangot Sputnik Planitian länsipuolella ovat voineet syntyä tuulen pintaan aiheuttamasta eroosion vaikutuksesta.

"Pluton kaasukehä ja tuulet voivat ohuudestaan huolimatta vaikuttaa sen pintaan", selittää Bertrand.

Aiheesta lisää AGU (englanniksi)