Planeetta yhdeksän metsästys paljasti uuden kappaleen aurinkokunnan reunalta

Aurinkokunnan vielä tuntematonta yhdeksättä planeettaa etsivät tutkijat ovat löytäneet uuden kohteen Neptunuksen radan takaa. Kappale on liian pieni ollakseen planeetta, mutta se viittaa siihen, että etsintä on oikeilla jäljillä.

Koodinimen 2015 TG387 saanut kohde on halkaisijaltaan lähes 300 kilometrin kokoinen ja se löytyi 80 AU:n päästä Auringosta. Yksi AU eli astronominen yksikkö vastaa maapallon ja Auringon välistä etäisyyttä.

Aurinkokuntamme uloin planeetta Neptunus sijaitsee keskimäärin 30 AU:n etäisyydellä auringosta, joten nyt löydetty kappale on todella kaukana kaikista planeetoista. Lisäksi kappaleen rata on erittäin soikea, jonka takia kohde käy parhaimmillaan jopa 2 300 AU:n päässä Auringosta.

“Uskomme, että aurinkokunnan reunoilla on tuhansia 2015 TG387:n kaltaisia pieniä kappaleita, mutta etäisyys tekee niiden löytämisen hankalaksi", selittää Havaijin yliopistossa työskentelevä David Tholen.

"Tällä hetkellä pystymme havaitsemaan 2015 TG387:n vain kun se on radallaan lähellä Aurinkoa. Noin 99 prosenttia sen 40 000 vuotta kestävästä kiertoradasta se on liian himmeä näkyäkseen."

Uusi kappale paljastui, kun tutkimusryhmä yritti metsästää niin sanottua Planeetta yhdeksää.

On liian aikaista sanoa, onko Planeetta yhdeksän todella olemassa. Tutkijat ovat kuitenkin havainneet useita viitteitä, että jokin massiivinen kohde vaikuttaa aurinkokunnan laidalla vaeltavien kappaleiden ratoihin.

“Tämän löydön tekee erityisen kiinnostavaksi se, että Planeetta yhdeksän näyttää vaikuttavan 2015 TG387:ään samalla tavalla kuin kaikkiin muihin erittäin kaukaisiin aurinkokunnan kohteisiin", paljastaa Chad Trujillo Arizonan yliopistosta.

Aiheesta lisää Carnegien tiedeinstituutti (englanniksi)