Osa Pluton kaasukehästä lienee päätynyt nesteeksi tai kiinteäksi aineeksi

Perjantaina julkaistut New Horizons -luotaimen mittaukset ovat paljastaneet Pluton kaasukehän paineen odotettua pienemmäksi.

Verrattuna maanpinnalta teleskoopeilla tehtyihin mittauksiin, luotainmittaukset antoivat tulokseksi noin puolet eli vähän vajaan sadastuhannesosan maapallon merenpinnantason ilmanpaineesta.

"Ensimmäistä kertaa meillä on luotettava mittaus Pluton pinnan paineesta", kuvailee luotaimen tiimissä toimiva Ivan Linscott Stanfordin yliopistosta. "Tämä on tärkeä mittaus ja voi kertoa, että Plutossa on käynnissä kauan aavisteltu planeetanlaajuinen muutos."

Kolmen vuosikymmenen aikana Pluton kaasukehän paineen mittausarvot ovat kasvaneet tasaisesti. Nyt viime vuosien mittauksiin verrattu pienentyminen saattaa olla merkki siitä, että osa kaasukehästä on vastikään tiivistynyt nesteeksi tai härmistynyt kiinteäksi aineeksi Pluton pinnalle.

Pluto kävi ratansa Aurinkoa lähimmässä pisteessä vuonna 1989. Tuolloin se oli 29,7-kertaisen Maa-Aurinko-etäisyyden päässä Auringosta. Nyt se etääntyy Auringosta ja samalla sen pintalämpötila laskee vähitellen. Kauimmillaan etäisyyttä on 48,9 Maa-Aurinko-etäisyyttä. Pluton vuosi kestää 248 Maan vuotta.

New Horizons -luotaimelta odotetaan tarkempia mittauksia kaasukehästä seuraavien viikkojen kuluessa. Kaikkien luotaimen havaintojen ja kuvien lähettäminen maapallolle kestää ensi vuoden lokakuuhun asti ja tietojen perusteellinen analyysi useita vuosia.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)