Mustat timantit saattoivat tulla avaruudesta

Uusimmassa Tähdet ja avaruus -lehdessä kerrotaan arvoituksellisista mustista timanteista, joiden ounastellaan saapuneen maapallolle asteroidin mukana lähes neljä miljardia vuotta sitten.

Maapallolta löytyneet timantit ovat yleensä muodostuneet planeettamme sisuksissa kovassa paineessa ja kuumuudessa. 

Timantteja on syntynyt myös Maan pinnalla asteroiditörmäyksissä. Pienen kokonsa ja määränsä takia näillä on lähinnä vain tieteellistä arvoa.

Niin sanotut mustat timantit ovat poikkeus timanttien joukossa, ja niiden alkuperä on pitkään ollut kiistanalainen.

"Mustien timanttien alkua maapallolla puoltava näkemys on jäämässä tappiolle", kirjoittaa Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Arto Luttinen Tähdet ja avaruus -lehdessä julkaistussa artikkelissaan.

Kannatustaan lisäävän teorian mukaan mustat timantit olisivat pudonneet maapallolle timanttipitoisen taivaankappaleen mukana noin neljä miljardia vuotta sitten.

Tutkijoiden mukaan mustien timanttien lasimainen kuvioitu pinta on merkki sulamisesta avaruuden tyhjiössä. Niiden perimmäinen alkuperä saattaa juontua valkoisten kääpiöiden tai hiiliplaneettojen hajoamiseen kauan ennen aurinkokunnan muodostumista.

Kaikkiaan mustia timantteja on kaivettu esiin arviolta kaksi tonnia. Niitä on löydetty Brasiliasta ja Keski-Afrikan tasavallasta. Kyseiset alueet olivat miljardeja vuosia sitten osa samaa muinaismannerta, mikä puoltaa asteroiditeoriaa.