Maan lähiasteroidi saattaa olla palanen Kuuta

Simulaatioiden mukaan Kamoʻoalewa-asteroidi voi olla lähtöisin Kuusta. Pienkappaleelle laukaistaan kiinalainen luotain vuonna 2025 hakemaan näyte.

Tähän mennessä Maan lähialueen asteroidien on ajateltu olevan harhailijoita Marsin ja Jupiterin väliseltä asteroidivyöhykkeeltä.

Kamoʻoalewalla on erikoinen rata, joka vaihtelee hevosenkenkäradan ja Maan näennäisen kiertolaisen eli kvasikuun välillä. Tutkijat halusivat selvittää, voisiko kappale olla asteroiditörmäyksessä irronnut palanen Kuuta.

Uusien simulaatioiden perusteella on 0,8 prosentin mahdollisuus, että Kuusta irronnut kappale päätyy Kamoʻoalewan kaltaiselle radalle.

"Modernit avaruuslentojen analyysit ja suunnitelmat ovat hyödyntäneet harvinaisia avaruuden valtaväyliä jo vuosia. Me halusimme tietää, kuinka Kamoʻoalewa sopii tällaiseen kuvaan", sanoo Aaron Rosengren Kalifornian yliopistosta San Diegosta.

Kuten kraatteroitunut pinta osoittaa, Kuuhun on tormännyt aikojen saatossa runsaasti asteroideja. Törmäyksissä ryöpsähtävästä heitteleestä suurin osa laskeutuu takaisin, mutta jotkin kappaleista satavat meteoreina maapallolle.

Pieni osa aineesta voi paeta sekä Maan että Kuun painovoimaa ja päätyä kiertämään Aurinkoa Maan lähialueen asteroideina. Kamoʻoalewa olisi kuuperäisten asteroidien vieläkin harvinaisempi alatyyppi.

Vuonna 2025 laukaistavan kiinanlaisen luotaimen on tarkoitus tuoda maapallolle näyte Kamoʻoalewasta. Tällöin selviää varmuudella, onko se Kuusta irronnut lohkare.            

Aiheesta lisää Kalifornian yliopisto San Diego (englanniksi)