Historian viides Maahan törmäävä pienasteroidi löytyi – osui ilmakehään kahta tuntia myöhemmin

Unkarilainen Krisztián Sárneczky havaitsi viime perjantaina uuden pienasteroidin ja raportoi sen heti. Kappale törmäsi ilmakehään noin kahta tuntia löytämisensä jälkeen Pohjois-Atlantin yllä.

Kyseessä on vasta historian viides kerta, kun maapalloon törmäävä kappale löydetään ennen sen osumista. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun löytöhavainto tehtiin Euroopasta.

Sárneczky on tähtitieteilijä, joka teki havaintonsa Unkarin Piszkéstetőn observatoriosta 60-senttimetrin peilillä varustetulla teleskoopilla. Hän raportoi havaintonsa Minor Planet Centerille, jossa kertyneiden havaintojen perusteella tuntia myöhemmin sen huomattiin olevan törmäyskurssilla.

Nimikoodin 2022 EB5 saanut kappale osui ilmakehään meren yllä noin 140 kilometriä Norjalle kuuluvan Jan Mayenin saaren eteläpuolella. Se oli arviolta 1–2 metrin kokoinen.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, että kukaan olisi saanut kuvattua kappaleen aiheuttamaa tulipalloa. Törmäyksen infraääni kuitenkin havaittiin sekä Grönlannissa että Norjassa sijaitsevilla asemilla.

Arvion mukaan maapalloon törmää metrin kokoluokan kappaleita noin 10 kertaa vuodessa.

Suurin osa avaruudesta maapallolle päätyvästä aineesta on kuitenkin mikrometeoroidien kokoluokassa. Avaruusainetta päätyy maapallolle 40–100 tonnia vuorokaudessa.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)