Edes Hubble ei löydä enää jälkeäkään ISON-komeetasta

Auringon ohituksessaan hajonnut ISON-komeetta on tuhoutunut niin täydellisesti, ettei edes avaruusteleskooppi Hubble löydä siitä enää jälkeäkään. Hubble otti 18. joulukuuta useita kuvia taivaan alueesta, jolla pyrstötähden jäännösten olisi pitänyt sijaita.

Kaikki Hubblen kuvien normaalista tähtitaustasta poikkeavat yksityiskohdat selittyvät joko optiikan heijastuksilla tai kosmisilla säteillä. Alempi kuva on pino useista valotuksista. Mikäli komeetasta olisi jäänyt jäljelle palasia, niiden pitäisi näkyä pinotussa kuvassa.

Hubble olisi erottanut vähintään 160 metrin kokoiset kappaleet ISONin rataetäisyydellä. Kuvissa olisi näkynyt pienempiäkin kappaleita, jos niistä olisi ollut purkautumassa kaasua.

Havainnoista Hubblen havaintoblogissa raportoinut Zolt Levay huomauttaa, ettei kuvien perusteella voida täysin rajata pois vaihtoehtoa, jossa ISON-komeetasta on jäänyt jäljelle joitain palasia. Mitä todennäköisimmin pyrstötähden mahdolliset jäänteet ovat kuitenkin niin vähäiset, ettei niitä voida enää havaita millään instrumentilla.

Aiheesta lisää Hubblesite ISONblog (englanniksi)