"Suuret törmäysjäljet Cereksen pinnalla tarjoavat meille pääsyn kääpiöplaneetan syvempiin kerroksiin. Nykyinen topografia ja mineraloginen koostumus suurissa kraattereissa ovat seurausta pitkäaikaisista geologisista prosesseista", selittää tutkimusta johtanut Andreas Nathues.

170 kilometrin kokoinen Urvara-kraatteri muodostui noin 250 miljoonaa vuotta sitten. Sen aineksesta osa on peräisin jopa 50 kilometrin syvyydeltä pinnan alta.

Kraatterin eri osien pintojen iät poikkeavat toisistaan noin sadalla miljoonalla vuodella. Tämä kertoo aktiivisia prosesseja tapahtuneen pitkän aikaa kraatterin muodostumisen jälkeen.

Erityisen kiinnostavia ovat vaalean aineen esiintymät, jotka ovat varmistuneet suolakerrostumiksi. Tutkijat eivät kuitenkaan pysty olemaan varmoja, ovatko kyseessä itse törmäyksen pinnalle tuomat esiintymät vaiko myöhemmin pinnalle tihkuneen ja haihtuneen suolaveden jäljet.

Tutkimus tukee hypoteesia, että Cereksellä olisi muinoin ollut pintansa alla globaali suolaisen veden valtameri. Arvion mukaan yhä vieläkin yli 40 kilometrin syvyydellä Cereksen pinnan alla saattaa esiintyä laajoja nestemäisiä vesitaskuja.

Ceres on halkaisijaltaan noin 960 kilometriä ja kiertää Aurinkoa radalla, joka kulkee 2,55–2,98 kertaa Maan rataa kauempana. Nasan Dawn-luotain tutki Cerestä sen kiertoradalta vuosina 2015–18.

Aiheesta lisää Max Planck -instituutti (englanniksi)