Ceres-kääpiöplaneetan vaalean pilkun ikä selvitettiin

Dawn-luotaimen mittauksista on saatu ikäarvio Cereksen kirkkaimmalle vaalealle pilkulle. Karbonaattisuoloista koostuva pilkkualue on arviolta 4 miljoonan vuoden ikäinen.

Arvio perustuu Cereksen kiertoradalla olevan Dawn-luotaimen kameroiden sekä spektrometrien mittauksiin. Tutkimus ilmestyi Astronomical Journal -julkaisussa.

Neljän miljoonan vuoden ikä tarkoittaa, että kohde on huomattavan nuori aurinkokunnan historiassa.

Vaalean aineen uskotaan nousseen kääpiöplaneetan pinnalle vähitellen eikä yksittäisessä tapahtumassa.

Karbonaatteja kuljettivat todennäköisesti syvemmistä kerroksista pinnalle purkautuvat vesi ja kaasut. Törmäyskraatterin synty oli luultavasti aiheuttanut halkeutumia, joista ainetta myöhemmin purkautui.

Suolojen tarkasta koostumuksesta ei esitetty tässä tutkimuksessa arvioita, mutta aiemmin niitä on epäilty natriumkarbonaatiksi. Occator-kraatterissa olevat muut hieman tummemmat pilkut ovat todennäköisesti saman aineen sekä tummemman aineen sekoitusta.

Cereksen pinnalta löytyy muitakin vaaleiden pilkkujen alueita, mutta Occator-kraatterin pilkku on niistä merkittävin.

Occator-kraatteri on 92 kilometrin kokoinen ja 4 kilometriä syvä. Kraatterin ikäarviot ovat vaihdelleet 10-100 miljoonaan vuoteen ja Nasan viimeisin arvio on 34 miljoonaa vuotta.

Kraatterin keskellä olevat pilkut kiinnittivät laajaa huomiota, kun Dawn-luotain oli lähestymässä Cerestä.

Ceres on hyvin tumma ja heijastaa karkeasti vain kymmenesosan siihen osuvasta valosta. Tämän vuoksi kirkkaasti auringonvaloa heijastavat vaalean aineen alueet näyttivät suorastaan loistavan ja niiden selitystä arvailtiin aktiivisesti.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)