Asteroidi-iskussa syntyvä rakenne toisinnettiin laboratoriossa
Kokeessa saatiin kuvattua ennennäkemättömän tarkasti, kuinka aine muuttuu asteroiditörmäyksessä. Tutkimus ratkaisee pitkäaikaisen arvoituksen iskun muokkaamassa kivessä näkyvistä sokkilamelleista.
"Yli 60 vuoden ajan lamellirakenteet ovat palvelleet asteroiditörmäyksen indikaattorina, mutta kukaan ei tiennyt, kuinka tämä rakenne alkujaan muodostuu", sanoo Hanns-Peter Liermann Jenan yliopistosta.
Yhdessä kahden muun tutkijan kanssa Liermann pääsi selville rakenteiden synnystä puristamalla kvartsia äärimmäisiin paineisiin timanttialasimeksi kutsutussa laitteessa. Samalla he seurasivat muutoksia röntgenmikroskoopilla.
Paineen saavutettua kokeessa 180 000 ilmakehää kvartsi muuttui äkisti tiukemmin pakkautuneeksi siirtymärakenteeksi, joka käsitti vain noin kolmanneksen alkuperäisestä tilavuudesta. Juuri tässä vaiheessa ilmaantuivat myös mikroskooppisen pienet lamellit.
"Juju on antaa simuloidun asteroiditörmäyksen edetä riittävän hitaasti, jotta sen seuraaminen on mahdollista röntgensäteiden avulla, muttei liian hitaasti, jotta tyypilliset asteroidi-iskun seuraukset voivat yhä tapahtua", sanoo Liermann.
Sekuntien aikaikkuna osoittautui oikeaksi.
Tutkimus paljasti, että mitä korkeampi paine on, sen suurempi on lamellien osuus näytteissä. "Nyt voimme tarkasti selittää ja ymmärtää niiden muodostumisen", sanoo Falko Langenhorst Jenan yliopistosta.
Sokkilamelleista kerrotaan enemmän Jarmo Moilasen impaktisanastossa.
Aiheesta lisää Jenan yliopisto (englanniksi)