30-metrinen asteroidi ohittaa maapallon ensi kuussa

Halkaisijaltaan noin 30-metrinen asteroidi kulkee maapallon läheltä kuukauden kuluttua.

Järkäle menee varmuudella planeettamme ohi. Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä, kuinka kaukaa.

Laskujen mukaan pikkuplaneetta voi lähimmillään tulla vain noin 18 000 kilometrin päähän maapallosta eli puolentoista Maan halkaisijan etäisyydelle. Tällöin se kävisi kaksikymmentä kertaa lähempänä kuin kiertolaisemme Kuu.

Toisaalta asteroidi voi yhtä hyvin pysytellä 14 miljoonan kilometrin etäisyydellä kotiplaneetastamme. Rata tunnetaan erittäin huonosti, koska kappaletta ei ole ehditty vielä seurata kovin pitkään.

Asteroidi käy uusintavierailulla, sillä kaksi vuotta sitten samainen kohde ohitti Maan kahden miljoonan kilometrin etäisyydeltä.

"Kappaleen kaikkien tulevien ohilentojen törmäystodennäköisyydet ovat aivan liian pieniä ollakseen todellisia huolenaiheita", toteaa Paul Chodas Nasasta. "Odotan tulevien havaintojen vähentävän mahdollisuutta vielä lisää."

Helmikuussa 2013 noin 17-metrinen asteroidi osui maapalloon. Sen synnyttämä paineaalto vahingoitti yli 7 000 rakennusta Venäjän Tsheljabinskin kaupungin suunnalla ja johti 1 500 ihmisen loukkaantumiseen.

Jos ensi kuussa maapallon ohittava asteroidi törmäisi Maahan, sen aiheuttama räjähdys olisi arviolta kaksi kertaa Tsheljabinskin tapahtumaa voimakkaampi.

Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)