Yutu-2 havaitsi vetisen kappaleen iskeytyneen Kuuhun miljoona vuotta sitten

Kiinalaistekoinen kulkija Kuussa on tehnyt havaintoja hiilikondriitin aiheuttamasta kraatterista. Tutkijoiden mukaan miljoonan vuoden takainen meteoriitti osoittaa Kuun saavan yhä vettä törmäyksistä.

Kuun kääntöpuolelle vuoden 2019 tammikuussa laskeutunut Yutu-2 teki havaintoja pienestä, vain 15–20 senttiä syvästä kraatterista. Korkearesoluutioset kuvat ja spektrimittaukset kraatterista paljastivat jäänteitä törmääjästä, joka osoittautui hiilikondriitti-meteoriitiksi.

Hiilikondriittien uskotaan kuuluvan aurinkokunnan vanhimpiin kappaleisiin. Niissä on runsaasti vettä sekä hiiliyhdisteitä. Tutkijat uskovat, että ne liittyvät elämän alkuun maapallolla.

Aiemmin Apollo-ohjelma on tuonut Kuusta näitä kivimeteoriitteja analysoitaviksi. Tämä kuitenkin on ensimmäinen kerta, kun hiilikondriitteja havaitaan kiertolaisellamme robottiavusteisesti, sanoo Liu Yang Kiinan tiedeakatemiasta.

Kun hiilikondriitti iskeytyy Kuuhun, osa sen mukanaan kuljettamasta vedestä saattaa jäädä paikan päälle. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kappaleiden törmäykset yhdessä tulivuorenpurkausten ja aurinkotuulen kanssa ovat pääasiallisia veden lähteitä Kuulle.

Tutkijat arvioivat, että havaittu kraatteri syntyi korkeintaan miljoona vuotta sitten. Kuun geologisella mittapuulla tämä on äskettäinen tapahtuma, joka vastaa ihmiselämään suhteutettuna vain muutamaa minuuttia aiempaa ajanhetkeä.

Tiimin mukaan näin ollen voidaan sanoa, että hiilikondriittitörmäykset tuovat vieläkin vettä Kuuhun.

Aiheesta lisää Kiinan tiedeakatemia (englanniksi)