Webb-teleskoopin uusissa kuvissa näkyy Titanin pilviä

James Webb ja Keck-teleskoopit ovat valokuvanneet Titan-kuun pilviä. Maan lisäksi Titan on ainoa aurinkokunnan taivaankappale, jonka pinnalla on järviä ja jokia ja taivaalla esiintyy sadepilviä.

Tutkijat ovat jo pitkään odottaneet uuden James Webb -teleskoopin valokuvia Saturnuksen Titan-kuusta. Nyt julkaistuissa ensimmäisissä otoksissa näkyy harvinaisia pilviä.

Vaikka Titanin kaasukehän pilviä on havaittu vuodesta 1995 asti, saattaa kulua vuosia ilman ensimmäistäkään havaintoa niistä. Siksi oli erityinen onni, että pilviä näkyi heti Webb-teleskoopin ensimmäisessä kuvassa.

Oman planeettamme lisäksi Titan on aurinkokunnan ainoa paikka, jonka pinnalla lainehtii järviä ja taivaalla leijuu sadepilviä. Veden sijaan järvet ja pilvet tosin koostuvat pääasiassa metaanista.

Pilvien harvinaisuuden takia Havaijilla sijaitseva Keck-teleskooppi hälytettiin tekemään jatkohavaintoja. Keckin kuvat otettiin 30 ja 54 tuntia James Webb -teleskoopin jälkeen, ja myös niissä näkyy samankaltaisia pilviä.

"Olimme huolissamme, että pilvet olisivat kadonneet, kun katsomme Titania Keck-teleskoopilla yksi ja kaksi päivää myöhemmin", kertoo Imke de Pater Berkeleyn yliopistosta. "Mutta iloksemme samoissa paikoissa oli pilviä, jotka näyttivät mahdollisesti muuttaneen muotoaan."

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)