Rowan-Robinson - "Planeetta yhdeksän on ehkä havaittu jo vuonna 1983"

Arkistodatasta on löytynyt heikkoja signaaleja, jotka saattaisivat selittyä aiemmin tuntemattomalla planeetalla aurinkokunnassa. Toistaiseksi todennäköisempi vaihtoehto on, että näin ei ole.     

Englantilainen tutkija Michael Rowan-Robinson on poiminut IRAS-avaruusteleskoopin vanhasta datasta esiin Planeetta 9 -kandidaatin. Havainnot on tehty jo vuonna 1983. 

Rowan-Robinsonin analyysi nostaa esiin erotuskyvyn rajoilla olevia signaaleja. Niihin sopiva planeettakandidaatti olisi massaltaan noin 3-5-kertainen maapalloon verrattuna ja se kiertäisi Aurinkoa noin 225 kertaa kauempana kuin maapallo.

Toinen ja tällä hetkellä myös Rowan-Robinsonin itsensä mukaan varteenotettavampi vaihtoehto on, että datan laatu ei riitä luotettavaan tunnistukseen. Signaalit on saatu Linnunradan tason kuvakentästä, joka on äärimmäisen täynnä tähtiä.

Kyseessä voi siis olla virhetunnistus. Rowan-Robinson luokittelee tuloksen "tarkistamisen arvoiseksi". Asia ratkeaa, jos vuoden 1983 havaintosuunnan lähettyviltä saadaan uutta kuvadataa. 

Tähtien aiheuttaman kohinan lisäksi ongelmana on, että planeettakandidaatista ei ole jälkeäkään aluetta myöhemmin kuvanneen teleskoopin havainnoissa.  

"Se, että kandidaattia ei näy Pan-STARRS-datassa viittaa siihen, että kohdetta ei ole olemassa", myöntää Rowan-Robinson, mutta huomauttaa ettei kyseistä aluetta taivasta tutkittu yhtä laadukkaalla menetelmällä kuin muita. Uusien havaintojen tekeminen on siksi perusteltua.

Planeetta 9 -malli esittää, että aurinkokunnan ulkolaidalla on vielä tuntematon useiden maapallojen kokoinen planeetta. Tietokonesimulaatiot perustuvat Neptunuksen takaisten kappaleiden erikoisiin ratakeskittymiin. 

Mikäli Rowan-Robinsonin kandidaattikohde osoittautuisi oikeaksi, se on modernin tähtitieteen historian merkittävimpiä löytöjä. Alkuperäisten laskelmien Planeetta 9 ei kuitenkaan ole kyseessä.    

"Tämä kandidaatti on täysin riippumaton meidän ennusteistamme Planeetta yhdeksästä eikä pystyisi häiritsemään painovoimallaan aurinkokunnan kaukaisia osia ehdottamattomallamme tavalla", kommentoi Mike Brown twitterissä. "Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö sitä voisi olla olemassa."

Brown ja Konstantin Batygin julkaisivat pääasiallisen Planeetta 9 -mallin vuonna 2016.

Infrapunateleskooppi IRAS laukaistiin avaruuteen vuoden 1983 alussa ja se havainnoi koko taivasta. Teleskoopin jäähdytysaine loppui 10 kuukauden toiminnan jälkeen, mikä lopetti havaintomahdollisuudet.

Tutkimus aiheesta arXiv.org-sivustolla (englanniksi)