Uusi tulivuori osoittautui aktiiviseksi Iossa
Jupiterin Io-kuussa uusi tulivuori kasvattaa laavavirtoja ja puhaltaa ulos rikkiä, jota laskeutuu vuoren tuntumaan. Tulivuori huomattiin kaasujättiläistä kiertävän Juno-luotaimen kuvista.
Läpimitaltaan hiukan omaa Kuutamme suurempi Io on toimivien tulivuorten täplittämä. Se on aurinkokunnan geologisesti aktiivisin kappale. Tuore tulivuori sijaitsee Ion päiväntasaajan lähellä.
Tulivuori löytyi, kun tutkijat vertasivat Juno-luotaimen äskeisillä Ion lähiohituksillaan saamia kuvia Galileo-luotaimen ottamiin kuviin vuodelta 1997. Yhdessä kohdassa, jossa Galileon kuvassa on vain piirteetöntä tasaista pintaa, kohoaa nyt tulivuori.
"Viimeiset JunoCam-kuvamme näyttävät useita muutoksia Iossa, mukaan lukien tämän suuren, monimutkaisen vulkaanisen muodostuman, joka näyttää nousseen tyhjästä sitten vuoden 1997", sanoo Michael Ravine Malin Space Science Systems -yhtiöstä.
Tulivuoren itäisellä puolella erottuu punainen alue. Se on seurausta vuoren avaruuteen syöksemän rikin laskeumasta. Toisella puolella on puolestaan kaksi mustaa laavavirtaa. Niiden kuumuus on aiheuttanut jäätyneen aineksen haihtumisen pinnalta, minkä vuoksi virtoja ympäröivät laajat tummat reunukset.
Junon viimeisin Ion ohilento tapahtui huhtikussa, ja se oli kaikkiaan kolmas tämän ja viime vuoden aikana. Luotaimen ottamista noin kahdestakymmenestä kuun lähikuvasta on löytynyt yhdeksän aktiivisen tulivuoren pilveä ja muita tuoreen vulkanismin merkkejä.
Aiheesta lisää Europlanet (englanniksi)