Tekoäly tunnisti ennätysmäärän Kuun kraattereita

Kartoitettujen Kuun kraattereiden määrä on juuri noussut roimasti. Tekoäly löysi yli 100 000 törmäyskraatteria, paljon enemmän kuin mitä aiemmin on tunnistettu.

Kuun kraattereiden kartoitus on perinteisesti ollut työläs käsin tapahtuva prosessi. Viime vuosina apua on kuitenkin saatua tekoälystä. Vuonna 2019 tutkijat kertoivat koneoppimisen avulla tunnistaneensa 6 000 Kuun kraatteria.

Nyt kiinalaisvetoisen tutkijaryhmän kehittämä tekoälyalgoritmi on löytänyt paljon suuremman määrän kraattereita Kuun pinnalta. Se tunnisti Kuuta vuosina 2007-2011 kiertäneiden Chang'e-1 ja Chang'e-2 -luotainten kuvista 109 956 kraatteria.

"Kyseessä on suurin automaattisesti luotu Kuun kraattereiden tietokanta matalille ja keskileveyspiireille", sanoo Chen Yang Jilinin yliopistosta. Kuun tunnettujen kraattereiden määrä nousi peräti kaksitoistakertaiseksi.

Kraatterit olivat pääosin 1-100 kilometrin läpimittaisia. Noin viidennekselle kraattereista tekoäly pystyi myös määrittämään, kuinka vanhoja ne ovat.

Tutkimusryhmä toivoo jatkossa kykenevänsä parantamaan tunnistustarkkuutta syöttämällä tietokoneelle Kuussa äskettäin vierailleen Chang'e-5-luotaimen laskeutujan kuvia.

Suunnitelmissa on myös käyttää algoritmia muiden aurinkokuntamme taivaankappaleiden kraatterien laskemiseen.