Venuksen geologinen historia ehkä lähempänä Maata kuin luultu
Tutkijat ovat löytäneet Venuksesta alueita, jotka muistuvat tiettyjä mannerlaattojen muodostelmia maapallolla. Tämä viittaa planeetoilla olevan uskottua enemmän yhteneväisyyksiä.
Venus on maapallon kokoinen, mutta muutoin hyvin erilainen muun muassa kuuman, hiilidioksidista koostuvan kaasukehänsä vuoksi.
Venuksella ei ole myöskään uskottu olevan laattatektoniikkaa. Viime vuosina on kuitenkin saatu viitteitä, että planeetan varhaisessa historiassa sillä on voinut olla maapallon kaltaista mannerlaattojen liikehdintää.
Uudessa tutkimuksessa on nyt löydetty lisää merkkejä, että geologisesti Venus saattaa olla luultua maankaltaisempi.
Monash-yliopiston Fabio Capitanio on kollegoineen on huomannut, että Venuksen ylänköalueet muistuttavat oman planeettamme kratoneita. Ne ovat mannerlaattojen muinaisia, vakaita ytimiä. Esimerkiksi Fennoskandian kallioperä on kratonia.
"Venuksesta löytämämme muodostelmat ovat hyvin samankaltaisia kuin maapallon varhaiset mantereet. Se antaa ymmärtää, että Venuksen menneisyyden dynamiikka on ollut on samankaltaisempi Maahan nähden kuin on aiemmin ajateltu", sanoo Capitanio.
Aiheesta lisää Monash-yliopisto (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi