Marsin pinnanalaisesta suolavedestä saatiin lisätodisteita
Muinoin lämpimän valtameren omannut Mars saattaa yhä piilotella vettä pintansa alla. Veden tosin täytyisi olla äärimmäisen suolapitoista. Muutoin se ei pysyisi sulana matalissa lämpötiloissa.
Uusi australialainen tutkimus keskittyy Mars-luotainten tutkamittauksiin planeetan eteläisellä napa-alueella sijaitsevista kerrostumista. Data-analyysin lisäksi tiimi teki myös laboratoriokokeita.
Suuri kysymys on liittynyt siihen, ovatko lämpötilat Marsin pinnan alla liian matalia edes äärimmäisen suolaisen vesiliuoksen pysymiseksi sulana.
"Tutkimuksemme todistavat, että lämpötila Marsin etelänavan kerrostumien pohjalla on aliarvioitu. Se voi hyvinkin nousta -73 celsiusasteeseen, mikä sopisi perkloraattipitoisen suolaliuoksen sulamislämpötilaan", sanoo Graziella Caprarelli UniSQ:sta
Vahvoille tutkaheijastumille on aiemmin ehdotettu nestemäisen veden sijaan muitakin tulkintoja, kuten savea, suolaista jäätä ja tutkasignaalien interferenssiä. Tutkimusryhmä pitää näitä vaihtoehtoja nyt poissuljettuina.
Marsin pinnanalaiseen veteen liuenneiden suolojen koostumuksesta ei ole tarkkaa tietoja, mutta niiden arvioidaan olevan pääosin perkloraatteja ja klorideja.
Marsin etelänavan kerrostumia esiintyy laajalla, yli tuhannen kilometrin kokoisella alueella. Oheisessa kuvassa näkyvän napajäätikön kohdalla kerrostumat ovat jopa 3,5 kilometriä paksuja.
Aiheesta lisää University of Southern Queensland (englanniksi)