Marsin Gale-kraatterin metaanihenkäykset vapautuvat pintakuoren alta
Punaisen planeetan arvoituksista yksi koskee Curiosity-mönkijän havaintoja metaanin pöllähdyksistä Gale-kraatterissa. Uusi tutkimus ehdottaa kaasun nousevan suolapitoisen kuoren alta.
Curiosityn laserspektrometrin tunnistama metaanikaasu ilmaantuu yöllä ja häviää päivän aikana. Sen määrä vaihtelee myös vuodenaikojen mukaan, ja toisinaan pitoisuus hyppää kymmeniä kertoja tavallista korkeammalle.
Metaani ei kuitenkaan keräänny Marsin kaasukehään. Kaasujen tunnistamiseen nimenomaisesti suunniteltu ExoMars Trace Gas Orbiter -luotain ei ole saanut siitä havaintoa Marsia kiertäessään.
Tuoreessa julkaisussa ryhmä tutkijoita ehdottaa, että metaania on kertynyt suolapitoisen pintakuoren alle. Sitä vapautuisi kuoren ajoittain heiketessä vuoden- ja päivänkierron lämpötilavaihtelujen myötä.
Tutkijatiimin laboratoriokokeet antoivat tukea näille ajatuksille. Kun he siirsivät kaasua suolaa sisältävään maa-ainekseen, mittaukset osoittivat kaasun jäävän siihen nalkkiin.
Lisäksi tutkijat ehdottavat, että mönkijä itsekin voisi olla osallinen metaanin vapautumiseen aiheuttamalla painollaan säröjä kuoreen.
Maapallolla merkittävä metaanin lähde on mikrobitoiminta. Marsissa metaanin oletetaan liittyvän syvällä pinnan alla tapahtuviin geologisiin prosesseihin, joissa ovat mukana vesi ja kivi.
Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)