Aurinkotuuli ajoi pois muinaisen Merkurius-törmäyksen heitteleen

Merkuriuksen suuren metalliytimen taustalla saattaa olla aurinkotuuli. Se esti ammoisen asteroiditörmäyksen nostattaman materian laskeutumisen takaisin planeetan pinnalle.

Aurinkokuntamme sisimmällä planeetalla on epätavallisen suuri rautaydin. Maapallon ydin kattaa puolet planeetan säteestä, mutta Merkuriuksella peräti 80 prosenttia.

Useita hypoteeseja on esitetty tämän piirteen selittämiseksi. Pitkäaikaisen idean mukaan Merkuriuksella oli alun perin ytimen ympärillä nykyistä paksumpi silikaattivaippa, mutta iso törmäys kuori siitä suuren osan pois varhain aurinkokunnan historiassa.

Keskeinen ongelma tässä selityksessä on kuitenkin ollut se, että törmäyksen planeetan kiertoradalle viskaamaan aineksen olisi pitänyt päätyä takaisin pinnalle miljoonien vuosien kuluessa.

Uudessa tutkimuksessa Yalen yliopiston Christopher Spalding ja Michiganin yliopiston Fred C. Adams ehdottavat, että aurinkotuuli esti heitteleen kertymisen takaisin Merkuriuksen pinnalle.

Tämän mahdollistaa heidän mukaan se, että nuoren Auringon tuulen uskotaan olleen noin 100 kertaa voimakkaampi kuin tänä päivänä.

Tutkijakaksikon tekemien simulaatioiden perusteella tuuli olisi kyennyt muuttamaan Merkuriusta kiertäneiden heittelemöykkyjen ratoja niin, että ne joko ajautuivat ulommas aurinkokuntaan tai päätyivät Aurinkoon. Heitteleen poistuminen planeetan kiertoradalta olisi tutkijoiden mukaan tapahtunut hyvin nopeasti, alle miljoonan vuoden kuluessa.

Aiheesta lisää AAS Nova (englanniksi)