Hiilidioksidi ei näytä olleen syynä Marsin kuivumiseen

Marsin muinaista ilmastoa jäljittelevät uudet simulaatiot eivät puolla teoriaa, jonka mukaan hiilidioksidi aiheutti planeetan kuivumisen. Vielä on kuitenkin epäselvää, mikä todellinen syy on.

Kerran Marsissa virtasi jokia. Merkkejä muinaisesta vedestä on nähtävissä kaikkialla planeetan pinnalla.

Kolme miljardia vuotta sitten Mars kuitenkin kuivui aavikkoplaneetaksi. 

Chicagon yliopiston Edwin Kiten mukaan voimakas kasvihuonekaasu hiilidioksidi on ollut johtava kandidaatti selittämään Marsin kuivumisen.

Nyt Kiten ja kollegoiden ajamissa Mars-simulaatiossa hiilidioksidin määrän muuttaminen kaasukehässä ei muuttanut planeetan kohtaloa. "Nämä tulokset ehdottavat, ettei se ole niin yksinkertaista", hän sanoo.

Tutkijoilla ei ole vielä tiedossa mikä muu tekijä on voinut ajaa planeetan kuivumaan. Oli se mitä tahansa, Kiten mukaan vaikutuksen täytyi olla todella voimakas.

Yksi mahdollisuus saattaisi olla korkealla ilmakehässä olevat jääkidepilvet, jotka toimivat ikään kuin kasvihuoneen laseina vangiten lämpöä. Erään ehdotuksen mukaan taas planeetan uumenista on voinut vapautua vetyä, joka vuorovaikuttaessaan hiilidioksidin kanssa olisi absorboinut infrapunavaloa ja näin lämmittänyt planeettaa.

Marsissa oleva Perseverance-kulkija voi tutkijoiden mukaan tehdä useanlaisia testejä selitysmahdollisuuksien kaventamiseksi.

Aiheesta lisää Chicagon yliopisto (englanniksi)