Perseverance kuvasi Marsin jääkidepilvissä näkyneen halon
Nasan mönkijän otoksissa näkyy Auringon ympärillä rengasmainen halo. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vieraan taivaankappaleen pinnalta käsin on valokuvattu jääkiteistä aiheutuva haloilmiö.
Halorengas esiintyy kolmessa Perseverancen navigointikameran 15. joulukuuta ottamassa kuvassa. Kuva levisi myös Twitterissä, missä avaruustaiteilija Donald E. Davis julkaisi kaksi originaalikuvista työstämäänsä näyttävää panoraamaa.
Davisin karkea mittaus antoi renkaan säteeksi reilut 22 astetta. Samoille lukemille päätyi myös saksalainen valoilmiöiden harrastaja Michael Theusner. Kyseessä näyttäisi olevan siis 22 asteen rengas, joka on maapallolla nähtävistä haloista yleisin.
Renkaassa on myös kirkastumia. Tviitin kommenteissa suomalainen ilmakehän ilmiöiden harrastaja Jari Luomanen ehdotti niiden olevan 22 asteen renkaaseen liittyviä sivuavia kaaria, Davis puolestaan epäili epätasaisen pilven kirkastumia. Kameroiden tarkan asennon tietäminen saattaisi kallistaa vaakaa jommankumman tulkinnan puoleen.
Halo on syntynyt vesijääpilviin. Lisäksi Marsissa tavataan hiilidioksidijään pilviä, mutta niistä muodostuvat renkaat poikkeaisivat kooltaan selvästi 22 asteen renkaasta.
Hiilidioksidijään halot ovat täysin spekulatiivisia. Yhdisteen kiteet saattavat ylipäätään olla liian pieniä tekemään haloja.
Vaikka nyt havaittu 22 asteen rengas on ensimmäinen pinnalta kuvattu Marsin halo, on aiemmin saatu yksi havainto pilvien yläpuolelta. Vuonna 2006 Mars Global Surveyor -luotain kuvasi punaisen planeetan kiertoradalta ala-auringon, jonka valoläikän voi nähdä maapallolla esimerkiksi lentokoneesta käsin.
Aiheesta lisää Twitter (englanniksi)