Uranukselta tunnetaan 27 kuuksi luokiteltavaa kiertolaista ja todennäköisesti pieniä on paljon enemmänkin.

Vesikerroksen sisältävät Oberon, Titania, Umbriel ja Ariel ovat kaikki yli 1 000 kilometriä halkaisijaltaan, kun taas loput kuut ovat alle 500 kilometrin kokoisia.

Mallinnuksen mukaan Uranuksen suurten kuiden jäässä esiintyy onteloita. Tämä kasvattaa jääkerroksen eristävyyttä tasaiseen jäähän verrattuna. Näin kuiden sisuksissa voi olla tarpeeksi korkea lämpötila nestemäiselle vedelle.

JPL:n Julie Castillo-Rogezin mukaan kaikkia pinnanalaiset meret mahdollistavia mekanismeja ei vielä tunneta. "Tutkimuksemme selvittää, mitä ne voisivat olla", Castillo-Rogez sanoi. 

Veden lisäksi pinnanalaisissa valtameressä saattaa esiintyä ammoniakkia sekä suoloja, jotka alentavat valtameren nesteen jäätymislämpötilaa.

Toistaiseksi Uranusta on tutkittu läheltä ainoastaan Voyager 2 -luotaimella, joka ohitti sen tammikuussa 1986. Vaikka konsepteja uusista luotaimista on, yhtäkään ei ole tällä hetkellä valmisteilla.

Aurinkokunnan kuista tunnetuimmat pinnanalaiset valtameret ovat Jupiterin Europalla ja Saturnuksen Enceladuksella. Jupiterin Ganymedes ja Callisto, Saturnuksen Titan sekä kääpiöplaneetat Ceres ja Pluto saattavat nekin piilotella syvemmällä sisuksissaan nestemäisen veden kerroksia.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)