Nasa: Varmat havainnot nestemäisen veden tuoreesta virtauksesta Marsissa

Nasan etukäteen mainostama Mars-julkistus liittyy nestemäisen veden esiintymiseen punaisella planeetalla. MRO-luotaimen havaintojen perusteella on pystytty analysoimaan suoloja, jotka ovat jääneet Marsin pinnalle siellä viime vuosina virranneesta ja haihtuneesta vedesta.

Tuoreita virtausjälkiä on havaittu aiemminkin. Uusi analyysi on kuitenkin monipuolisempi ja luotettavampi kuin aiemmat. Tutkimus aiheesta ilmestyi tänään Nature Geoscience -julkaisussa.

"Mars ei ole kuiva planeetta, jollaiseksi olemme sitä luulleet", tiivistää Nasan planeettatutkimuksen johtaja Jim Green.

"Aiemmista havainnoista puuttui kemiallinen tunnistus, mutta nyt olemme saaneet tutkittua MRO-luotaimen CRISM-instrumentilla virtausjälkiä", kuvailee Lujendra Ojha Georgia Institute of Technologysta.

"Havaitsimme haihtumisen jättämiä suoloja vain aikoina, jolloin vuodenajoista riippuvat jäljet olivat suurimmillaan. Tämä viittaa siihen, että tummat jäljet itsessään tai ne muodostava prosessi on suolojen lähteenä. Kummassakin tapauksessa vedellä on tärkeä rooli jälkien muodostumisessa", hän kertoo.

Suolan spektrihavaintojen on tulkittu liittyvän perkloraatteihin. Todennäköisesti kyseessä ovat magnesiumperkloraatti, magnesiumkloraatti ja natriumperkloraatti. Joidenkin niistä tiedetään esiintyvän nestemäisinä jopa -70 celsiusasteen lämpötilassa.

Nasa on julkaissut valumajäljistä animaation, jossa kiertoradalta otettu kuva on projisoitu korkeusdataan.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)