Marsin painovoimakartoitus paljasti pinnanalaisia poikkeamia
Punaista planeettaa muokkaavat prosessit ovat piilottaneet monia sen muinaisista pinnanmuodoista. Kiertolaisluotainten ratojen hienovaraisiin muutoksiin perustuva painovoimakartoitus paljastaa uusia yksityiskohtia.
Uudessa Marsin pinnan painovoimapoikkeavuuksien kartoituksessa tutkijoiden mielenkiinto suuntautui planeetan pohjoisimmalle alueelle, jonka arvioidaan muinoin olleen meren peittämä.
Merenpohjalle kertyneet sedimentit ovat voineet haudata aiempia muodostelmia, jotka erottuvat tarkassa tutkimuksessa.
"Nämä tiheät rakenteet voivat olla vulkaanista alkuperää tai muinaisten törmäysten tiivistämää ainetta", selittää tutkimusta johtanut Bart Root Delftin teknillisestä yliopistosta.
"Olemme tunnistaneet pohjoiselta napa-alueelta 20 erikokoista yksityiskohtaa, joista ei löydy merkkejä pinnalta", hän jatkaa.
Napa-alueelta löytyneet poikkeavat alueet ovat selvästi tiheämpiä kuin niiden ympäristöt. Samanlaisia tihentymiä tunnetaan etenkin Tharsis-tulivuoriylängöltä.
Toinen tutkimuksen yllätyksistä liittyy juuri Tharsikseen. Tiimi ehdottaa tulosten perusteella, että alueen alla saattaa olla sulaa magmaa, joka on hitaasti kohoamassa ylemmäksi.
Prosessi voisi luoda uusia vulkaanisia pinnanmuotoja planeetan pinnalle. Magmapulssien liikkeissä puhutaan kuitenkin miljoonien vuosien aikajänteistä.
Aiheesta lisää EPSC2024 (englanniksi)