Kuun muodostamiseen tarvittiin kaksi törmäystä

Maapallo on saattanut kokea kaksi peräkkäistä törmäystä varhaisessa nuoruudessaan. Näiden tuloksena lopulta syntyi planeettaamme kiertävä Kuu.

Tutkijat ovat jo vuosikymmeniä tienneet, että maapalloa kiertävä Kuu muodostui yli 4,4 miljardia vuotta sitten, kun Marsin kokoluokkaa oleva Theia-protoplaneetta törmäsi Maahan.

Tarkka törmäystapa on kuitenkin ollut teorian alusta asti keskustelun aiheena.

"Kuun standarditeoria vaatii erittäin hitaan törmäyksen. Lisäksi se muodostaa Kuun, joka koostuu pääasiassa törmäävästä planeetasta eikä protomaasta", kertoo Erik Asphaug Arizonan yliopistosta.

Asphaugin mukaan standarditeoria onkin jo pitkään vaatinut jonkinlaista korjausta, sillä Maan ja Kuun koostumuksessa on paljon enemmän yhteistä kuin mitä esitetty tapa antaisi olettaa.

Yhdessä kollegoidensa kanssa Asphaug kehitti tietokonesimulaation, jonka ryhmä uskoo paremmin sopivan havaintoihin.

Simulaatiossa Theia ja protomaa törmäävät ensin suurella nopeudella, mutta lyhyen kohtaamisen jälkeen kaksikko eroaa toisistaan.

Noin sadantuhannen tai miljoonan vuoden jälkeen Theia ja protomaa törmäävät uudestaan, tällä kertaa kuitenkin paljon hitaammin ja perusteellisemmin.

"Tuplatörmäys sekoittaa asioita paljon enemmän kuin yksittäinen tapahtuma, ja se voisi selittää Maan ja Kuun isotooppien samanlaisuuden", Asphaug uskoo.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)